Syntipukki työyhteisössä: kun yksi ihminen kantaa koko tiimin ongelmat

Työpaikkakiusaaminen ei aina näytä kiusaamiselta. Se ei välttämättä ole huutamista, haukkumista tai suoraa syrjintää. Joskus se on paljon hiljaisempaa: tietty ihminen alkaa vähitellen jäädä ulkopuolelle, hänen kommenttinsa tulkitaan hankaliksi, hänen läsnäolonsa koetaan raskaaksi. Ja usein kukaan ei osaa sanoa, milloin ja miksi näin kävi.

Taustalla voi olla ilmiö, jota harvoin nimetään ääneen: normatiivinen yhdenmukaisuus. Kyse on odotuksesta siitä, että hyvä työntekijä ei vain tee työtänsä hyvin, vaan myös ajattelee, viestii ja reagoi samalla tavalla kuin muut. Kun joku rikkoo tätä odotusta, hän ei välttämättä tee mitään väärää ammatillisesti. Mutta hän häiritsee jotain muuta: ryhmän sisäistä tasapainoa ja tuttuuden tunnetta.

Tällaisessa tilanteessa esihenkilön reaktio on ratkaiseva. Jos henkilön kritiikki alkaa tuntua epämukavalta, on helppo tulkita se "vaikeaksi käytökseksi" ammatillisen palautteen sijaan. Pikkuhiljaa vallankäyttö muuttuu hienovaraisemmaksi: tietoa ei kuljeteta, vastuuta rajataan, luottamus kapenee. Kukaan ei välttämättä tee tietoisesti pahaa, mutta dynamiikka on jo tässä vaiheessa muuttunut.

Ryhmä seuraa perässä. On miellyttävämpää olla samaa mieltä kuin nostaa asioita esille. Ryhmäajattelu vahvistuu. Ja kohta koko tiimi ylläpitää samaa logiikkaa, jota kukaan ei ole alun perin päättänyt ottaa käyttöön.

Tätä kutsutaan psykologiassa syntipukki-ilmiöksi. Joissakin ryhmissä yksi henkilö alkaa kantaa tiimin käsittelemättömät jännitteet. Hänestä tulee vaikea, raskas, ahdistava. Ilmiön ydin on kuitenkin se, että ryhmässä on tukahdutettuja tunteita tai ratkaisemattomia ristiriitoja, joille etsitään tiedostamattomasti kohde. Syntipukki ei luo ongelmaa, hän vain tekee sen näkyväksi. Ja juuri se koetaan uhkana.

Tyypillisesti tähän rooliin päätyy ihminen, joka on suorempi kuin muut, kriittisempi, erilainen viestijä tai yksinkertaisesti sellainen, joka ei sopeudu hiljaisiin sääntöihin. Kaikki kritisoidut henkilöt eivät kuitenkaan ole syntipukkeja. Jos käytös on aidosti epäasiallista, siihen on puututtava. Mutta usein tilanne on monimutkaisempi kuin miltä se näyttää.

Esihenkilöillä on tässä erityinen vastuu. Ei siksi, että olisimme syyllisiä, vaan siksi, että esihenkilöillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten tiimi tulkitsee ristiriitoja ja erilaisuutta. Esihenkilön toiminta voi rauhoittaa ryhmän dynamiikkaa tai vahvistaa sitä. Huomioitavaa on, että paljon helpompaa on todeta, että "tuo tyyppi on vain hankala", kuin pysähtyä ajattelemaan, mitä ryhmässä oikeasti tapahtuu.

Hyvä ilmapiiri ei tarkoita sitä, että kaikki ovat aina samaa mieltä. Se tarkoittaa, että erimielisyydet voidaan sanoa ääneen ilman, että siitä tulee kenellekään henkilökohtainen uhka.

Kirjoittaja: Carita Rahimi, Avolia Oy | www.avolia.fi